Aamupala meren rannalla

Olen vuosien ajan käynyt aamupalalla meren rannalla ja kerännyt hiekkarannalta hiekan hiomia lasinpalasia. Niitä on nyt sellainen keskikokoinen lasipurkki täynnä. Ne ovat sinisen, vihreän, ruskean ja valkoisen kaikissa sävyissä. Niitten koskettaminen antaa aistillista mielihyvää; tuntu on sileää ja viileää ja viipyilevää.
Voin kävellä hyvin pitkiä aikoja meren kohinassa katse suunnattuna hiekkaan. Se on eräänlaista joutotavara-meditaatiota, silmä etsii aarretta hiekalta. Siinä keho ja mieli sulautuvat yhteen kuin leijonalla, joka on samanaikaisesti täysin rento ja täysin valpas.

Rakensin rantamajan, jossa lasinpalaset ovat tarjolla lasilevyllä ja majaan sisään menevä vieras voi tehdä niistä viestin tai asetelman seuraavalle tulijalle. Niistä tulee kirkas ääni, kun niitä ottaa runsaasti käteensä. Niiden kanssa voi meditoida/rukoilla/oleskella ilman päämäärää.

Muistan lapsuuden leikkejäni suuren veden rannalla. Yksin rannalla tyttö etsii hioutuneita lasinpalasia ja muita aarteita. Leikki, ikään kuin avoin maja, sijaitsee puunjuurella puronvarrella suuren veden rajapinnassa, ja siellä on aarteitten paikka. Leikkiin kuuluu olennaisesti a) arvokkaan ja kauniin etsintä b) oman tilan rakentaminen c) veden kaikkia aisteja kiihottava lumous.
Näihin lasinpalasiin kiteytyy kosketeltavuus, kauneus, hitaus, meri, niukkuus, aistillisuus, avoimuus, vuorovaikutus.

1.7.2010
Titta Valla

(Aamupala meren rannalla –maja on ollut esillä Kristiinankaupungissa Galleria Betesdassa kesällä 2010)