MIELIMAISEMA

Havainnoin maisemaa suurina paloina. Pientareen kaunis miniatyyri, pelto-orvokki, saattaa jäädä minulta huomaamatta. Niin se vain on, että pienet yksityiskohdat väsyttävät minua, kun taas laajat näkymät ovat lepoa. "Me omistamme kaukaa käsin, ja kuinka levollisesti!" (Gaston Bachelard)
Ajattelen tämän liittyvän siihen, miten lapsena elin voimallisesti sisäisessä maailmassani, usein ulkoisen maailman kustannuksella. En muista lapsuuteni tapahtumia tai näkymiä kovin yksityiskohtaisesti - silti varhaisten vuosieni tunnelma elää mielessäni. Ihmisen sisäisyydessä ei ole rajoja; sen vertauskuva on minulle universaali maisema - sellainen olipa kerran -maisema, joka ei ole missään ajassa eikä paikassa.

Kaukaisuus ei hajota mitään! Kun lapsena loikoilin lähirannan laiturilla Säkylässä katsellen Pyhäjärven saaretonta selkää, olin hyvin vapaa. Ajatuksella oli tilaa liitää. Talvella sama selkä jäätyi, ja kerran, kun olosuhteet sallivat, laitoin isän suuren toppatakin ylleni, luistimet jalkaani ja levitin hihat tuulelle siiviksi, se ei ollut kaukana lentämisestä. Siinä maisemassa loin sieluni syvintä kuvastoa. Suomen sana yksinäisyys mieltyy kielteiseksi, englannin sana solitude tuntuu enemmän omalta: se on innoittavaa ja lempeää yksityisyyttä ja liittyy minulla maisemaan. Yksin järveään aistiva pieni lapsi oli avoin herkkyyden kehittymiselle.

Meren, järven tai pellon aava - kaikki tasainen tekee hyvää minulle. Taivasta näkee meillä Satakunnassa hyvin. Taivas on täynnä pilven ja valon karttoja. Olisin voinut valita minkä tahansa satakuntalaisen peltomaiseman. Valtatie 2:n pellot Huittisten ja Nakkilan välillä ovat minulle tutut ja rakkaat monta vuotta kestäneen työmatka-autoilun ajoilta. Liikkeessä ajatus kulki paineettomasti, etenkin lokamarraskuussa, jolloin värit olivat aistillisimmat: tummanruskeaa unista multaa - ja harmaan kaikki sävyt sumuissa ja sateissa. Loputkin yksityiskohdat häipyivät. Niille peltoavaruuksille olen kiitoksen velkaa siitä, että lopulta en tiennyt mitään vaan ymmärsin, aloin poisoppia opittua, visioin, avauduin tuntemattomalle, löysin oman tehtäväni ja sen, että elämä saa tapahtua, omalla painollaan.

Valitsin Nakkilan Järvikylässä sijaitsevan Leistilänjärven peltomaiseman, koska se muistuttaa lapsuuteni järvestä, ja se on nykyisen kotipaikkakuntani Nakkilan kauneimpia näkymiä. Entisen järven eli nykyisen peltoalueen voi kiertää kokonaan ympäri ja kokea myös eheyttävästi kehänä.

13.4.2005
Titta Valla

(Artikkeli on julkaistu Satakunnan taidetoimikunnan Mielimaisema-kirjassa 2005, toim. Marjo Heino-Fihlman. Kirjassa taiteilijat kertovat suhteestaan maisemaan.)